Kasvoin hyvän ravinnon, liikunnan ja elämän koulussa

Olen koko elämäni ajan ollut tekemisissä ravitsemuksen, ruokaelämyksien ja ruuan sosiaalisen ulottuvuuden kanssa. Ruuanlaitto on aina ollut minulle harrastus ja intohimo. Olen myös nuoruusajan maajoukkuetason kilpaurheilija uinnissa. Nykyisin olen aktiivisesti liikkuva kolmen energisen nuoren äiti, sekä monenlaista tavoitteellista urheilua harrastavan yrittäjämieheni sparrari. Olen toiminut vuosia yritysjohtajana elintarvike- ja ravintola-alalla.

Ravintovalmennus on kutsunut minut luokseen

Ravinnon ja terveyden välinen yhteys alkoi kiinnostaa minua omien lasteni infektiosairauksien ja allergioiden myötä. Myös omat kokemukseni, erityisesti stressin vaikutuksista terveyteen, ovat lisänneet ymmärrystäni siitä, miten me ihmiset olemme psykofyysisiä kokonaisuuksia – ja aina yksilöitä.

Löysin tieni Paula Heinosen koulutuksiin vuonna 2014. Kävin ensin Terveyden tukipilarit koulutuksen, jonka jälkeen hakeuduin FLT Ravintovalmentaja® koulutukseen, mistä valmistuin keväällä 2018. Tällä hetkellä olen loppusuoralla Terveystieteen maisteriopinnoissani Itä-Suomen yliopistossa, pääaineeni on liikunta- ja urheilulääketiede. Olen suorittanut ravitsemustieteen aineopinnot ja urheiluravitsemuksen kokonaisuuden. Olen Suomen Urheiluravitsemuksen asiantuntijat Ry:n opiskelijajäsen.

Alkuperäiseltä koulutukseltani olen KTM. Olenkin toiminut liike-elämässä johtajana ja asiantuntijana vuosikymmeniä ja kokenut omakohtaisesti kaikki ne vaatimukset, joita työelämä ja perhe-elämän yhteensovittaminen asettaa jaksamisellemme ja kehollemme.

Koen, että oikeastaan kaikki tieni ja polkuni ovat tuoneet minut tähän. Toimin nykyään yrittäjänä ja ravintovalmentajana minkä lisäksi olen mukana useiden yritysten ja säätiöiden hallituksissa.

Kaleva teki kesän 2021 lopulla minusta jutun, jonka voit halutessasi lukea täältä.

Valmennusta, neuvontaa, ohjausta, koulutusta

Teen ravintovalmennusta, koska haluan auttaa ihmisiä. Tämä työ on todella mielenkiintoista ja palkitsevaa! Haluan työlläni myös edistää ravitsemuksen ja terveyden välisen yhteyden laaja-alaista tunnistamista yhteiskunnassamme.

Ravintovalmennuksesta saat apua ja tukea terveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen, tai sen palauttamiseen ja ylläpitämiseen. Urheilijalla oikeanlainen ravitsemus tukee palautumista ja lisää suorituskykyä. Autan myös painonhallinnan ja tunnesyömisen pulmissa.

Tervetuloa ravintovalmennukseen, jos olet kiinnostunut löytämään uutta energiaa elämääsi ravitsemuksen keinoin. Perheen ravitsemuksen teemaa ja lasten allergioita tuntevana otan mieluusti myös lapsiasiakkaita. Tarjoan neuvonta- ja koulutuspalveluita urheilijoille ja liikkujille. Olipa kyseessä halusi saada apua kroonisiin vaivoihin tai parantaa suorituskykyäsi, olen Sinua varten.

Palvelupaketit ja niiden hinnat löydät sivujen palveluni-osiosta.
Kysy lisää!
Varaa aika soittamalla 0400381616 (jätä minulle viesti, jollen heti vastaa kiitos), tai lähetä minulle sähköpostia
annukka@annukkalantto.fi 

Olen mukana myös moniammatillisessa vaihdevuosiklinikassa BetterMenossa, ravitsemusasiantuntijana.
BetterMenosta saat kokonaisvaltaista vaihdevuosihoitoa, tukea ja valmennusta esivaihdevuosissa, vaihdevuosissa ja menopaussin jälkeen. Lisätietoa www.bettermeno.com